Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 5: Kesäaskareet

								




    Mielikki metsän emäntä,

    Suvetar valio vaimo,

    Etelätär luonnon eukko,

    Hongatar hyvä emäntä,

    Katajatar kaunis vaimo,

    Tuometar tytär Tapion,

    Pihlajatar pieni piika

    metsän tyttö tylleröinen!

    katsokaatte karjoani,

    viitsikäätte viljoani

    kesä kaikki kaunihisti,

    lehenaika leppeästi,

    lehen puussa liehuessa,

    ruohon maassa roikatessa.



    Tellervo Tapion neiti,

    utupaita, hienohelma!

    Kaitse karja kaunihisti,

    viitsi vilja virkeästi,

    kaitse kaunoisin kätöisin,

    somin sormin suorittele,

    suin kultaisin sukios,

    hopeaisin harjaellos;

    sui ilveksen iholle,

    metsän viljan viertehelle,

    kampoa kalan eville,

    karvalle meren kapehen,

    metsän uuhen untualle,

    vihreän nurmen nukalle!

    Saata karjani kotihin,

    hyvän emännän etehen,

    hetä heilua selällä,

    maitolampi lautasella.



    Päivän mennessä majoille,

    iltalinnun laulellessa

    itse virka viljalleni,

    sano sarvikarjalleni:

    kotihinne kourusarvet,

    maidon antajat majoille!

    Koissa on hyvä ollaksenne,

    maa imara maataksenne;

    korpi on kolkko käydäksenne,

    ranta raikutellaksenne.

    Kotihinne tullessanne,

    vaimot valkean tekevät

    nurmelle mesinukalle,

    maalle marjavartiselle.



    Kun ei karja tuosta huoli,

    eikä kulkene kotihin:

    leikkoa lehosta koivu,

    ota vitsa viidakosta,

    pitkä piiska pihlajainen,

    katajainen karjaruoska,

    joilla lehmiä letität,

    pieksät pitkähäntäisiä,

    ajat karjan kartanolle,

    saunan lämmintä panolle:

    kotihin kotoinen karja,

    metsän karja metsolahan.

    Kun ei muista paimeniksi

    eikä karjan kaitsijoiksi,

    pyydän Luojan paimeneksi,

    kaikkivallan kaitsijaksi:

    paras on Luoja paimenista,

    kaikkivalta kaitsijoista;

    se tuopi joka tulelle,

    saattavi joka savulle

    vielä päivän paistaessa,

    keski-illan kellertaissa;

    tuo jonossa Jumalan karjan,

    Herran karjan helkytellen.
Nyt vihdoinkin oli kaikki luvut luettu ja kaikki temput tehty ja
karja päästettiin syömään aholle. Vähitellen kokoontuivat sinne
kaikki, koko kylän elukat, ja jokainen teki samat temput. Sitten
emännät istausivat kummulle katselemaan toistensa karjaa. Siinä
puheltiin karjasta ja miten kukin oli karjaansa vaalinut ja milloin
mikin lehmä oli poikinut. Puhellessaan he tarjoilivat toisilleen
punaista viinaa taskulasista ja evääksi otettua tuoresta ohraista
leipää.
Lehmäpaimenilla oli täysi työ estellessä lehmiä puskemasta. Kun
lehmät kaiken talvea erillään oltuansa pääsivät yhteen karjaan,
niin ne olivat outoja toisilleen, vetivät kieroa, ensin edempänä ja
sittemmin vähä kerrallaan likennellen, vihdoin ne jämähtivät päät
vastakkain alkaen työntää toisiaan minkä jaksoivat. Varsinkin suuret
härät mörnivät, kuopivat ja sitten puskivat toisiaan. Siinä saivat