Kalevala katsottuna kaunotieteen kannalta

								

olisiko talossa sijaa, saapi hän kyllä myöntäväisen, vaan samassa
pahasti loukkaavaisen vastauksen:



    »Jos olet siivolla tuvassa,

    Oven suussa seisomassa,

    Oven suussa, orren alla,

    Kahen kattilan välissä,

    Kolmen koukun koskevilla.»[188]
Tähän orjille, kerjäläisille sekä naisille[189] määrättyyn halpaan
sijaan ei voi tietysti ylimielinen Kauko tyytyä. Hän astuu rohkeasti
vielä edemmäksi ja asettaa itsensä omin luvin korkeimpaan arvopaikkaan
tuvassa:



    Siitä siirtihe ylemmä,

    Pyörähtihe pöyän päähän,

    Istuihe rahin nenähän,

    Petäjäisen penkin päähän.[190]
Ja samoin kuin hän äsken oli uhallaan astunut niin kovasti, hän nyt
myös istahti koko voimallansa, että:



    Rahi vastahan rasahti,

    Petäjäinen penkki notkui.
Aina vielä istuu kuitenkin isäntäväki liikkumatta; ei ole pienintäkään
merkkiä, että olisi aikomus suoda mitään vieraan varaa. Senvuoksi
Lemminkäinen nyt rohkeasti itse muistuttaa heitä siitä velvollisuudesta:



    »Enpä liene lempivieras,

    Kun ei tuotane olutta

    Tulevalle vierahalle!»[191]
Vihaisen sanataistelun jälkeen tuodaan viimein ruokaa, tuodaan juomaa,
mutta minkälaista!



    Luut lihoista, päät kaloista,

    Vanhat naatit naurihista,

    Kuoret leivistä kovista.[192]
Olut-tuopissa taas on toukkia pohjassa, matoja äärillä. Ja kun
Lemminkäinen vaatii parempia vieraanvaroja, saa hän sen suoran, tylyn
vastauksen:



    »Mitä sie tulitkin tänne;

    Ken sinua koolle kutsui?»
Silloin vaatii Lemminkäinen kumminkin rahallaan saada ostaa juomaa.
Nämä sanat olivat kovin loukkaus, pahin häväistys talon kunnialle; se
oli moite siitä, että isäntäväki ahneuden tähden ei ollut tahtonut
täyttää pyhää velvollisuuttaan matkalaista kohtaan. Kauemmin ei
maitakaan Pohjolan isäntä nyt kärsiä vierahansa röyhkeyttä; hän käskee
hänet ulos suorilla sanoilla:



    »Ei tässä piot parane,

    Jos ei vierahat vähene;

    Talo työlle, vieras tielle,

    Hyvistäkin juomingista!»[193]
Ja kun ei tule tästäkään mitään apua, tempaa Pohjolainen aseensa
seinältä ja käskee vierasta miekanmittelyhyn, joka temppu aina oli
suoritettava ennen kahdentaistelua. Siihen kehoitukseen vastaa
Lemminkäinen teeskellyllä nöyryydellä, josta kuitenkin sankarin ylpeys
selvästi paistaa läpi:



    »Mitä minun on miekastani,

    Kun on luissa lohkiellut,

    Pääkasuissa katkiellut!

    Vaan kuitenkin, kaikitenkin,

    Kun ei nuo piot parane,

    Mitelkämme, katselkamme,

    Kumman miekka mieluhumpi!»[194]
Tappelussa sivaltaa Pohjolan isäntä silmittömässä vimmassaan ohitse,
josta kohta myrkyllinen pilkka livahtaa Lemminkäisen suusta:



    »Min teki pahoa orret,

    Kamana tihua työtä,

    Jotta orsia osoitat,

    Kamanata kapsuttelet?»[195]
Vihollisensa surmattuaan, Lemminkäinen kiusaksi kiinnittää hänen päänsä