Kalevala katsottuna kaunotieteen kannalta

								


    Etkä lehti liehujaksi,

    Et kipuna kiitäjäksi,

    Savu saajaksi pihalle».[141]
Nuori neito kasvaessaan muka oli aina luullut:



    »Huolet loppui, työt väheni,

    Tämän illan istuimilla.»
Mutta nythän:



    »Vasta valvoa pitääpi,

    Vasta huolta hoivatahan;

    Äsken huntu huolta tuopi.

    Liina liikoja suruja».[142]
Kovin tulee tästä morsian paran sydän raskaaksi; hän itkee ja valittaa
katkerasti:



    »Toisin tiesin, toisin luulin,

    Toisin toivoin tuon ikäni:

    Käkesin käkenä käyä,

    Kukahella kukkuloilla,

    Näille päivin päästyäni.

    Enpä nyt käkenä käyne,

    Kukahelle kukkuloilla;

    Olen kuin alli aallokossa,

    Tavi laajalla lahella,

    Uiessa vilua vettä,

    Vettä jäistä järkyttäissä!»[143]
Nyt neuvotaan morsianta, kuinka hänen pitäisi taitavasti menetellä,
että noissa tulevissa arkaluontoisissa ja vaikeissa oloissansa voisi
tulla toimeen ja taivuttaa puolelleen uutten sukulaisten suosion. Tapa
on nyt uusi otettava:



    Ajatellen astuminen,

    Tuumitellen toimiminen;

    Ei kuin taaton tanterilla

    Laaksoloissa laulaminen,

    Kujilla kukahteleminen.[144]
Kaikki tyttö-ajan laulut, tyttö-ajan huimuus on kotiin jätettävä;
sillä:



    Tapoja talo kysyvi,

    Tapoja talo hyväkin;

    Mies se mieltä koittelevi,

    Mies mieltä ani paraskin.[145]
Senvuoksi varoitetaan neittä:



    »Piä herkät hiiren korvat,

    Terävät jalat jäniksen;

    Niska nuori notkuttele,

    Kaunis kaula kaarruttele,

    Kuni kasvava kataja

    Tahi tuore tuomen latva!»[146]
Aikaiseen aamulla, ennen kaikkia muita, tulee miniän nousta. Tulta
puhuttua pitää mennä karjaa hoitamaan, lempeästi elukoita kohdellen; ei
edes sioille saa sinkua vihaisella äänellä. Navetasta pitää sitten
»tuiskuna» rientää tupaan, josta jo kuuluu oman pienokaisen itku:



    Eikä lausu lapsi parka,

    Saata kieletön sanoa:

    Onko vilu, vaiko nälkä,

    Vaiko muu tapahtumainen,

    Ennen kuin tulevi tuttu,

    Kuulevi emonsa äänen.[147]
Sen jälkeen lattioita pestessä ja laastessa tulee miniän varoa, ettei
viskaa vettä lasten päälle:



    »Nähnet lapsen lattialla,

    Jos kohta kälynkin lapsen,

    Nosta lapsi lautsaselle,

    Pese silmät, pää silitä,

    Anna leipeä kätehen,

    Vuole voita leivän päälle;

    Kun ei leipeä talossa,

    Anna lastunen kätehen!»[148]
Mikä hellyys, mikä syvä lapsen mielen käsitys näissä sanoissa!
Suoritettuaan nuot likaiset aamutyöt, pitää nuorikon siivosti pukea
päällensä:



    »Älä liiku liinasetta,

    Älä kengättä kehaja!

    Tuosta sulho suuttuneisi,

    Mies nuori nuristuneisi».[149]
Ennenkuin hän sitten taas toisiin askareisin ryhtyy, pitää ensin
lempeästi kysyä anopilta, kuinka ne talon tavan mukaan ovat tehtävät.
Ei edes vaivaloisimmassa työssä, jauhamisessa käsikivellä, saa