Kalevala katsottuna kaunotieteen kannalta

								

väittävät, lisätodistus Kalevalan yhteyttä vastaan? Vai olisiko se
luettava noihin vaillinaisuuksiin suunnitelman toimeenpanossa, joista
on ollut puhe? Vai olisiko joku muu selitys mahdollinen, joka
luonnollisesti sovittaisi erilaisuudet tapauksen omaan kehittymiseen?
Luullakseni eriseikkojen tarkempi tutkimus, vaikka tosin tuokin ilmi
yhtä ja toista selittämätöntä ristiriitaisuutta, on pääasiallisesti
vahvistava viimeksi esiintuodun mielipiteen.
Luomis-runoissa, niiden nykyisessä muodossa, ei näy Wäinämöinen vielä
ilmauvan täydessä taidossansa, voimassansa. Päästyään niemelle
nimettömälle, manterelle puuttomalle, elelee hän siellä monta vuotta,
ennen kuin havaitsee tarpeelliseksi, että maa tulisi verhotuksi
vihriäisellä kasvivaipalla. Eipä hän sittenkään itse ryhdy tähän
tärkeähän työhön; sen toimittaa Pellervoinen, eikä runo ilmoita,
tapahtuuko se Wäinämöisen käskystä vai itsenäisellä tavalla, ainoasti
hänen pyynnöstänsä. Muiden puitten jo rehoittaissa, on vielä tammi
taimimatta; senkin kasvattaminen viimein ei ole Wäinön vaikuttama, vaan
merestä noussut Tursas kylvää tammen terhon polttamiensa heinäin
tuhkaan. Yhtä vähän myös kykeni Wäinämöinen tuota liian suureksi
kasvanutta tammea maahan kaatamaan; hänellä ei ole tässä työssä muuta
osaa, kuin että äitinsä, veden emo, hänen pyynnöstään lähettää
kaatajan. Meren rannalta löydettyin ohran siementen kylväminen on
ensimmäinen työ, johon Wäinämöinen itse ryhtyy; mutta tässäkin saapi
hän vasta tiasen neuvon kautta tietää, että maa sitä varten on
raivattava, kaski kaadettava. Samoin ei hän sitten itse osaa sytyttää
kaskeaan; kotka, ilman lintu, iskee hänelle siihen tulta. Vasta
kylvönsä jälkeen lausuu hän ensimmäiset loitsulukunsa viljan kasvua
vaurastuttaakseen; kuitenkin ovat nämät vielä vasta puoleksi tietäjän
mahtikäskyjä luonnon voimille, toiseksi puoleksi rukousta. Näyttää siis
siltä, kuin olisi runotar tässä tahtonut kuvata nuoren neron
oppivuodet, kotkanpojan ensimmäiset lento-yritykset vielä
keskenkasvamattomilla siivillään.[100]
Tästä hyppäämme nyt sitten kerrassaan pitkän ajanjakson yli.
Kolmannessa runossa me jo näemme Wäinämöisen vanhana, mutta samassa
peri-oppineena, kuuluisana tietäjänä, joka



    Laulelevi, taitelevi

    Noita syntyjä syviä,

    Muinaisia muisteloita,

    Joit' ei laula kaikki lapset,

    Ymmärrä yhet urohot.
Tämä hänen syvä oppinsa ja mahtava taitonsa kuvaellaan meille
verrattuna tavallisten ihmis-lasten viisauteen. Nuori Joukahainen
lähtee hänen kanssaan kilpataisteluun, ylpeillen omista tiedoistansa ja
varmana voitosta. Röyhkeänä hän Wäinölle ajaa vastaan, tietä antamatta,
ja särkee häneltä reen pirstoiksi. Vanhus luulee tämän teon
satunnaiseksi, taitamattomuudesta lähteneeksi, ja moittii nuorukaista