Kalevala katsottuna kaunotieteen kannalta

								

rikkoutuu -- niin nämä teot eivät nykyaikana voi huvittaa muualla kuin
lapsikamarissa. Sama on laita, koska Kalevalan urhot tai Pohjolan
emäntä muuttavat itsensä kyiksi, haukoiksi, kyyhkysiksi y.m. Paljoa
parempi ei myös ole sanoilla loitsimisen, »laulamisen», vaikutus hyvin
useassa tapauksessa, erittäin jos tuolla yliluonnollisella keinolla
pyydetään saada aikaan aivan tavallisia askareita taikkapa myös jos se
käytetään jonkun odotetun sankariteon asemesta. Koska esim. Wäinämöinen
panee kaiken noitavoimansa liikkeelle tavallisen veneen rakentamiseen,
Osmotar samaten tavallisen oluen keittoon; koska Lemminkäinen ja
Pohjolan isäntä, ennen kuin miehuulliseen, rehelliseen tappeluun
ryhtyvät, ensin pitkät ajat laulavat esille kaikellaisia otuksia
toisillensa kiusaksi, taikka koska Wäinämöinen, suurelle kansalliselle
sankariretkelle lähteissään, ei kerää laivaansa todellista kansaa, vaan
täyttää teljot »laulamallansa», siis olemattomalla väellä -- niin
menettää koko tapaus todennäköisyytensä ja samassa enimmän osan
viehättäväisyydestään.
Sitä vastaan löytyy kuitenkin myös sangen monta kohtaa, joissa
loitsiminen ei ollenkaan vähennä runollista nautintoamme, vaan
päinvastoin jylhänjalolla mahtavuudellaan nostaa ihmetteleväistä
ihastusta, niin että unohdamme, mitä siinä on luonnotonta. Semmoinen on
se voimallinen laulu, jolla Wäinämöinen rankaisee röyhkeätä
Joukahaista,[91] semmoiset Lemminkäisen varous-sanat[92] ja raudan
manaus.[93] Samoin myös on laita, koska loitsiminen pikemmin on
jumalain avun rukoilemista. Tätä laatua esim. ovat Lemminkäisen
metsäluvut,[94] Ilmarisen emännän karjaluvut[95] y.m. m. Tässä
jälkimmäisessä tapauksessa onkin yliluonnollisuus oikeastaan poistettu,
edellisessä kumminkin saanut puhtaasti henkisen ilmestymismuodon ja on
paitsi sitä sovitettu niin mahtavan keinon vertaiseen suureen
tehtävään.
Oikeastaan, »jos voisimme unohtaa, mitä me lapsuudessa olemme oppineet
pitämään kauniina», ei pitäisi Kalevalan loitsimisen laajemmassakaan
käsityksessä kovin loukata ja oudostuttaa meitä. Eikö tapahdu
Iliadissakin sekä Odysseiassa paljon yliluonnollista, silloin kun
jumalat, niinkuin yhä tekevät, ilmautuvat sen tai sen syrjähenkilön
muodossa, vaikuttaen päätöksiin ja ottaen osaa tappeluihin, torjuen
pois peitsiä ja nuolia, jotka heidän lemmikeitänsä uhkaavat, ja
oikaisten näiden omain aseitten suuntaa vihollisille vahingoksi? Se on
heissä aivan luonnollista, vastattaneen siihen, koska he ovat
yliluonnollisia olentoja. Aivan oikein, niin on laita kreikkalaisen
käsityksen mukaan; mutta Suomalaisten muinainen usko se asetti taas
ihmisten käsiin suurimman yliluonnollisen vallan. Perinjuurinen erotus
on näet Kreikkalaisten ja Pohjan kansain maailmankatsannossa.
Eteläläiset kumartuivat nöyrästi jumalain vallan alle, jopa siihenkin
määrään, että käsittivät kaikki tärkeimmät tuumansa ja päätöksensä,