Kalevala katsottuna kaunotieteen kannalta

								

loitsimiseen perustuu suuri ja tärkeä osa itse toiminnasta.[86]
Aika- ja paikka-suhteilla leikittelee Kalevala monesti semmoisella
mielikuvituksen rohkeudella, jolla ainoasti Indian runoudessa on
vertaisensa. Wäinämöinen, ennen kuin syntyi, venyi vuotta
seitsemänsataa, yheksän uroon (yrön) ikää äitinsä kohdussa. Häätupa
Pohjolassa taas on niin avara, että:



    Kukko kun laessa lauloi,

    Ei sen ääni maahan kuulu;

    Penin haukunta perässä

    Ei kuulu ovelien asti.[87]
Vielä suunnattomampi oli samoja häitä varten lihoitettu härkä:



    Hämehessä häntä häilyi,

    Pää keikkui Kemijoella;

    Päivän lenti pääskyläinen

    Härän sarvien väliä;

    Kuun juoksi kesä-orava

    Häpähältä hännän päähän,

    Eikä päähän päässytkänä,

    Ensikuussa ennättänyt.[88]
Samallaisia jättiläis-eläviä tapaamme useampia, esim. kotkia ja haukia.
Heidän sukuunsa kuuluu myös tuo summaton tammi, joka pilviä pidätti,
päivän pimensi; niinikään ensin niin pikkuinen tammen kaataja, ja
Antero Vipunen, jonka suonia myöten Wäinämöinen souteli veneellä, jonka
vatsaan rakensi pajan. Huomattava on kuitenkin, ettei tämä ruumiin
ko'on suunnattomuus ilmau muissa kuin eläimissä ja ihmiskunnan
ulkopuolella seisovissa jättiläisissä. Itse sankareitaan kuvatessaan
pysyy Suomen runotar aina kohtuuden ja kauneuden rajoissa.[89] Onpa
myös paikkoja, joissa tuolla suunnattomuudellakin, jos kerran luovumme
todennäköisyyden vaatimuksista, on kauneutensa kuvauksen
yliluonnollisessa mahtivaikutuksessa. Katsokaamme esim. Ilmarisen
takoman kotkan ja Tuonen hau'in suurenmoista taistelua.[90] Tuon
jättiläislinnun lentäessä:



    Yksi siipi vettä viisti,

    Toinen taivasta tapasi;

    Kourat merta kuopaeli,

    Nokka luotoja lotaisi.
Hau'illa taas oli:



    Kieli kahta kirvesvartta,

    Hampahat haravan varren,

    Kita kolmen kosken verta,

    Selkä seitsemän venehen.
Vaihtelevaisen taistelun jälkeen, joka läpitsensä on mestarillisesti
kuvattu, kotka



    Kivastihe vielä kerran --

    Siivet välkkyi valkeana,

    Silmät selvänä tulena --

    Saipa hau'in kynsihinsä,

    Nosti suuren suomuhau'in

    Alta aaltojen syvien.
Mutta heidän ottelunsa kautta koko luonnossa aikaansaatu hämminki ei
vielä asettunut samassa:



    Ei vesi ve'elle tullut

    Hau'in suuren suomuloista;

    Ilma ei ilmalle hajaissut

    Kokon suuren höyhenistä.
Vielä oudompi meille, vielä häiritsevämpi Kalevalan kauneuden
nautinnolle on usein loitsiminen, varsinkin kun se toimitetaan
ulkonaisilla taikatempuilla. Koska esim. Lemminkäinen höyhentä
hieromalla synnyttää teeriparven, villan untuvasta lammaslauman,
syötiksi Pohjolan tiellä vastaantulevalle tuliselle kotkalle sekä
porttia vartioivalle karhulle ja sudelle; taikka koska Wäinämöinen
viskaamalla taulapalasen mereen luopi karin, johon Pohjolan laiva