Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 5: Kesäaskareet

								

perästi ja loitsi:



    Kun Luoja kesän tekevi,

    Jumalan suven sukeepi,

    suot sulavi, maat sulavi,

    lätäkötkin lämpeävi

    keskellä kesäsydäntä

    Jumalan suvea suurta;

    niin mä lehmäni lähetän,

    laitan karjan laitumelle,

    työnnän lehmäni leholle,

    maidon antajat aholle,

    hatasarvet haavikolle,

    kourusarvet koivikolle,

    vasikkani varvikolle,

    kaiken karjani kedolle,

    havulinnan liepehille,

    kultaisille kunnahille,

    ahomaille aukehille,

    leheville lehtomaille,

    korkehille koivikoille,

    mataloille haavikoille,

    kosteoille korpimaille,

    hopeaisille saloille!

    Työnnän kuuta ottamahan,

    talia tavoittamahan

    ahomailta aukehilta,

    levehiltä lehtomailta,

    kumeoilta kuusikoilta,

    haleoilta haavikoilta,

    kultaisilta kunnahilta,

    koreoilta koivikoilta,

    hopeaisilta saloilta.
Sikäli kuin lehmät pääsivät kytkyestä, ne tulivat ulos läävästä
emännän jalan alaitse. -- Vuonna 1878 tapahtui Hynnilässä, että eräs
nuori lehmä sattui leiskahtamaan mennessään emännän jalkain alaitse,
ja emäntä putosi lehmän selkään. Lehmä toi emännän kartanolle ja
pudotti hänet vesilätäkköön. -- Heti ensimmäisen lehmän tultua emäntä
alkoi rukoilla:



    Itse ilmoinen Jumala,

    taatto taivahan takainen!

    kun mä läävästä lähetän,

    työnnän lehmäni lehoille,

    ajan karjan kankahalle,

    saatan suurehen salohon

    näiltä pieniltä pihoilta,

    kapehilta kartanoilta

    Jumalan pihoa myöten,

    kaikkivallan maata myöten

    Luojan laveille pihoille,

    kaikkivallan kartanoille,

    läävihin lävettömihin,

    ilman ikkunattomihin:

    kaitse karja kaunihisti,

    varjele vahingon tieltä

    tänä suurena suvena,

    Herran hellänä kesänä,

    ettei tuskihin tulisi,

    häpeäihin hämmentyisi!

    Kun katsoit katollisessa,

    varoit alla varjolaudan,

    niin katso katottomassa,

    varo varjomattomassa!

    Syöttele metisin syömin,

    mesiheinin herkuttele,

    jotta karja kaunistuisi,

    eistyisi emännän vilja

    hyvänsuovan mieltä myöten

    pahansuovan paitsi mieltä!
Kun lehmät oli laskettu, lammaspaimen otti virpovitsat läävän laesta
ja ajoi lampaat Mari-tädin jalkain välitse, joka seisoi läävän
kynnyksellä hajasäärin. Lammasten ohi kulkeissa loitsi Mari-täti:



    Lasken laumani kedolle,

    karitsani kunnahalle,

    emälampaat lakealle,

    vuonat aukeelle aholle

    Suomehen sukeutumahan,

    Karjalahan kasvamahan,

    Viron maalle villomahan,

    kotihin keritsemähän.

    Ota villoa välillä,

    raksi rasvaa hampahilla

    tuorehista turpehista,

    metisestä mättähästä,

    heleästä heinänpäastä,

    kultaisen kulon nenästä!
Kun kaikki karja oli kartanolla ja paimenet sekä naiset olivat karjan
ympärillä, emäntä kävi ympäri karjan kolme kertaa myötäpäivään ja