Kalevala katsottuna kaunotieteen kannalta

								

taidolla. Sanomaa Ainon kuolosta tuova jänis astuu esim. ilmi-elävänä:
ristisuuna, paltsasilmänä, pitkäkorvana ja vääräsäärenä etehemme. Vielä
täydellisemmin ja osaavammin on karhu kuvattuna:



    Kasvoi otso kaunihiksi,

    Yleni ylen ehoksi:

    Lyhyt jalka, lysmä polvi,

    Tasakärsä talleroinen,

    Pää levyt, nenä nykerö,

    Karva kaunis röyhetyinen.[75]
Niinkuin äsken sanottiin, on Homeron lauluissa luonto kuvattu etenkin
vertauksissa. Mutta vertaukset kreikkalaisten kertomalauluissa eivät
ole sitä vastaan suinkaan kaikki otetut luonnosta; suuri osa, jos ei
suurin, on ottanut kuvansa ihmisten jokapäiväisistä askareista,
paimenen ja maanviljelijän elämästä. Sama ei ole laita Kalevalan
vertauksissa, jotka juuri harvoin hakevat vastinettansa ihmisen käden
kautta muuttuneen luonnon piiristä. Esimerkkinä tämmöisistä olkoon
kuitenkin vertaus raudan kiehumisesta Ilmarisen ahjossa:



    Rauta vellinä viruvi,

    Venyi vehnäisnä tahasna,

    Rukihisna taikinana.[76]
Mutta melkein aina kääntyy Suomen runotar vertauksissansa
viljelemättömän luonnon esineisin ja ilmiöihin. Näitä kuvaannollisia
lauseita on muuten Kalevalassa tosin paljoa harvemmassa kuin Homeron
lauluissa, tiheämmältä ainoasti lyyrillisissä häävirsissä. Mutta se
puute on yltäkyllin palkittu niissä ilmautuvan hienon ja syvän
luonnonkäsityksen tai omituisen keksintövoiman tai ihanan suloisuuden
kautta. Kääntäkäämme hetkiseksi huomiomme muutamiin esimerkkeihin
semmoisista. Vipusen laulaessa vanhoja luottehia Wäinämöiselle:



    Kieli laski lausehia,

    Kuin on sälkö sääriänsä,

    Ratsu jalkoja jaloja.[77]
Morsiamen kutomista kehutaan häävirsissä:



    Niin sen piukki pirran ääni,

    Kuin käki mäellä kukkui;

    Niin sen suihki sukkulainen,

    Kuin on portimo pinossa;

    Niin sen käämi käännähteli,

    Kuin käpy oravan suussa.[78]
Vieraitten vaatteuksesta on häälauluissa sanottu:



    Kaikk' on kansa haljakassa,

    Niinkuin metsä huutehessa,

    Alta niinkuin aamurusko,

    Päältä niinkuin päivän koite.[79]
Itse morsian puolestansa:



    On kuin puola puolikypsi,

    Niinkuin mansikka mäellä,

    Tahi kuin käkönen puussa,

    Pieni lintu pihlajassa,

    Koivussa koreasulka,

    Valorinta vaahterassa.[80]
Saajanaisen kauneutta taas ylistetään myöhemmin näillä sanoilla:



    Saajanaisen sirkut silmät,

    Niinkun tähet taivahalla;

    Saajanaisen kuulut kulmat,

    Kuni kuu meren-ylinen.[81]
Aino onnettomuudessansa vertailee toisten oloa ja omaansa:



    Niin on mieli miekkosien,

    Autuaallisten ajatus,

    Kuin on vellova vetonen

    Eli aalto altahassa;

    Niinpä on poloisten mieli,

    Kuin on hanki harjun alla,

    Vesi kaivossa syvässä.[82]
Sukua näille vertauksille ovat myös ne kuvaannolliset lempisanat,
joissa erittäin nuoria tyttöjä mainitaan kaikellaisilla rakasten