Kalevala katsottuna kaunotieteen kannalta

								

kun hän panee kappaleen toisensa jälkeen yllensä, hankkiessaan
kosiomieheksi. Pohjolan neidon koristeet luetellaan meille yksitellen,
sitä myöten kuin hän niillä somistaa itseänsä Ilmarisen tullessa Sammon
taontaan. Ainon kalleudet niin-ikään opimme tuntemaan ensiksi, koska
hän ne harmissaan heittää maahan, ja sitten kun hän pukeikse äidiltä
saatuihin uusihin. Lemminkäisen sotavarukset ja aseet kuvataan meille
sitä myöten kuin hän niitä, Pohjolaan lähtiessä, käsiinsä ottaa ja
koettaa. Joukahaisen jousi, Wäinämöisen miekka ja Tieran keihäs ovat
koko komeudessaan kuvattuna, osaksi kun ne taotaan (samoin kuin
Iliadissa Achilleen kilpi), osaksi kun ne tarvittaessa otetaan alas
seinältä. Me näemme kuinka esim. viimeinmainittu astala oli
kuvapiirroksilla kaunistettu:



    Heponen sulalla seisoi,

    Varsa vaapui lappealla,

    Susi ulvoi suoverolla,

    Karhu karjui naulan tiessä.[69]
Toiselta puolen myös ei puutu lyhyitä, nimen lisäksi aina pantuja,
vaatteuksen kuvauksia. Tapio esim. on »havuhattu, naavaturkki», hänen
puolisonsa Mimerkki »siniviitta, punasukka»; Kullervo on »sinisukka»,
»kullan solki», »kengän kanta kaunokainen». Joskus harvoin vaan on
ulkonäkö ja vaatteus laveammin kuvattu, mihinkään tekoon liittämättä.
Niin esim. ovat muutamassa painamattomassa toisinnossa yllä
esiintuodut, jo itsessään tavallista pitemmät maineet Kullervosta vielä
jatketut sanoilla:



    Tinatuppi, vyö hopea,

    Parta kullan palmikoissa,

    Pää kullan ripalehissa.[70]
Toinen esimerkki samasta menettelytavasta on merestä noussut vaskimies,
joka sitten tammen kaatoi. Syy näihin poikkeuksiin on kuitenkin
silminnähtävä: edellisessä tahtoo runotar näyttää sotaan lähtevän
Kullervon täydessä, entisestä orjan halpuudesta eroavassa
sankariloistossansa; jälkimmäisessä taas osoittaa, ettei tuo
kääpiöjättiläinen ollut nykyisemmän rauta-ajan miehiä.
Vielä edelleen samaa ainetta tutkien saamme kilpakosinta-retken
hankkeissa täydellisen käsityksen Wäinämöisen komeasta laivasta:



    Pani haalien haljakkahan,

    Punaisehen pursipuolen,

    Kokat kullalla kuvasi,

    Hopealla holvaeli.

    Nosti päälle purjepuunsa,

    Veti puuhun purjehia,

    Veti purjehen punaisen,

    Toisen purjehen sinisen.[71]
Samassa tilaisuudessa Ilmarisen orja, kosiorekeä varustaissaan:



    Pani kuusi kukkulaista,

    Seitsemän sini-otusta

    Vempelille viekumahan,

    Rahkehille raukumahan.

    Kantoi tuohon karhun taljan,

    Istuaksensa isännän,

    Toip on toisen turskan taljan

    Kirjokorjan katteheksi.[72]
Pohjolan tuvan näöstä taas on meille laveasti kerrottu, silloin kun se
valmistetaan häitä varten.[73]
Merkillinen seikka on se, että runotar aseitten ja huonekalujen
kuvauksissa niin tuhlaavaisesti käyttää kalleita aineita.
Karhunpeijaisissa esim. karhun liha keitetään kullatussa kuparissa, ja